Diakoniatyö - Apua arkeen

Elämässä tulee joskus vastaan sellaista, mitä ei ole osannut odottaa. Sinun ei tarvitse jäädä pohtimaan asioita yksin, vaan voit kertoa niistä luottamuksellisesti diakoniatyöntekijöille. Ahdistuksen, surun, sairauden, työttömyyden ja muiden elämän haastavien vaiheiden aikana voit kääntyä  puoleemme. Meidän kanssamme voit pohtia elämäsi kysymyksiä tai voimme auttaa taloudellisen tilanteesi kartoittamisessa.

Diakoniatyössä järjestämme erilaisia ryhmiä mielenterveyskuntoutujille, päihdekuntoutujille, näkövammaisille, omaishoitajille sekä eläkeikäisille. Retkien, leiripäivien ja ruokailujen tarkoitus on kutsua ihmisiä toistensa yhteyteen. Voit pyytää työntekijää myös keskustelemaan kotiisi.

Kaikki diakoniatyöntekijät tekevät laaja-alaisesti diakoniatyötä, lisäksi jokaisella on omat vastuualueet, jotka on mainittu yhteystietojen yhteydessä. Diakoniatyöntekijät tavoittaa parhaiten puhelimella, sähköpostilla tai esimerkiksi WhatsAppilla. 

Tapaamiset toimistolle voi sopia ajanvarauksella.

Lisäksi avoimet päivystykset:

Kiteellä keskiviikkoisin klo 9-11 (Kappelintie 4)

Tohmajärvellä maanantaisin klo 9-11 (Maiju Lassilan tie 16)

 

Ota yhteyttä

Diakonissa
Tohmajärven lähikirkko
Seurakuntatyön erityispalvelut
Maiju Lassilan tie 16
82600 Tohmajärvi
Diakonian viranhaltija
Kesälahden lähikirkko
Seurakuntatyön erityispalvelut
Taipaleentie 9
59800 Kesälahti

Vanhustyö ja lähimmäispalvelu Työpäivät pääsääntöisesti ti - to

Diakonian viranhaltija
Rääkkylän lähikirkko
Seurakuntatyön erityispalvelut
Kinnulantie 5
82300 Rääkkylä

Mielenterveys- ja päihdetyö

Diakonian viranhaltija
Kiteen lähikirkko
Seurakuntatyön erityispalvelut
Kappelintie 4
82500 Kitee

Diakoninen perhetyö, Kehitysvammatyö, Kotimaanapu.fi -yhteyshenkilö, Omaishoitajien kanssa tehtävä työ

Diakonian viranhaltija
Kiteen lähikirkko
Seurakuntatyön erityispalvelut
Kappelintie 4
82500 Kitee

Surutyö, vammaistyö sekä työ romanien parissa