Päiväkerhot
Päiväkerho on 3-6-vuotiaiden lasten varhaiskasvatusta. Luovuus, leikit, kädentaidot, liikunta ja uusien asioiden tutkiminen kuuluvat päiväkerhon arkeen. Päiväkerhossa käsitellään kristillisiä asioita lapsentasoisesti ja elämyksellisesti kirkkovuoden teemojen ja kirkon POLKU-toimintamallin mukaisesti. Toiminnan tavoitteena on tukea lapsen kokonaisvaltaista kasvua ja kehitystä yhdessä vanhempien kanssa. Päiväkerhossa koetaan pyhyyttä ja hiljaisuutta, pohditaan ja ihmetellään elämän kysymyksiä aikuisten ja toisten lasten seurassa. Päiväkerhon voi aloittaa kolme vuotta täyttänyt tai kun täyttää kolme vuotta toimintakauden aikana. Päiväkerhot ovat maksuttomia.
Syksyn 2025 toiminta alkaa viikolla 36.
Hyppyhiiret päiväkerhon teemana on liikunta ja retket.
Metsähiiret päiväkerhon teemana on luonto. Pääsääntöisesti olemme ulkona koko kerhoajan.
Taidehiiret päiväkerhon teemana on kädentyöt ja musiikki.
Tiedustelut: Teija Puustinen, p. 040 7391 886
Seukkarin perhekerho
Seukkarin perhekerho on lasten ja aikuisten yhteinen kerho. Sinne ovat tervetulleita alle kouluikäiset lapset, vauvasta alkaen, oman aikuisen kanssa tutustumaan toisiin lapsiin ja aikuisiin. Siellä leikitään sekä eri kokoontumiskerroilla vaihtelevasti lauletaan, liikutaan, askarrellaan tai hiljennytään. Lisäksi on pientä tarjoilua. Perhekerho on maksuton ja siihen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Syksyn 2025 toiminnan alkamisesta tiedotamme elokuussa.
Perhekeskuksen kohtaamispaikka Kiteellä
Perhekeskuksen perhekahvila ja lapsiparkki parittomien viikkojen perjantaisin klo 9-12 (31.1., 14.2., 28.2., 14.3., 28.3., 11.4., 25.4., 9.5. ja 23.5.) Nuoriso- ja yhteisötila Linkillä, Leipurintie 4. Järjestetään yhdessä Siun Soten lapsiperheiden palveluiden ja Kiteen kaupungin kanssa.
Perhekahvilassa tutustut paikkakunnan muihin, samassa elämäntilanteessa oleviin vanhempiin ja lapset saavat ikäistään leikkiseuraa. Perhekahvilassa jutellaan, kahvitellaan ja leikitään lasten kanssa.
Lapsiparkki on matalan kynnyksen maksuton palvelu lapsiperheille, jotka tarvitsevat helpotusta arkeen. Palvelussa on kyse alle kouluikäisten lasten perheiden hetkellisestä lastenhoitoavusta asioinnin, kaupassakäynnin tai parisuhdeajan tai jonkun muun arjen tilanteen ajaksi.
Lapsiparkki järjestetään perhekahvilan yhteydessä ja siihen tulee ilmoittautua edellisenä päivänä klo 16 mennessä viestillä numeroon p.013-3306236.
Syksyn 2025 toiminnan alkamisesta tiedotamme elokuussa.
Ota yhteyttä
Työpäivät ma - to